Lukutreenit sai alkunsa joskus vuoden 2019 alkupuolella, kun kirjoitin
Ylen kolumnissa lukemisesta ja mietiskelin, että olisi hauskaa jos
lukemistakin voisi harrastaa samalla tavalla ja tohkeisuudella kuin
harrastetaan vaikka tanssia tai jääkiekkoa.
Toisin sanoen olisi hauskaa, jos olisi jonkinlainen ”lukujoukkue”, jonka
treeneihin äippä tai iskä veisi lapsensa.
Oikeastaan sen oli tarkoitus olla vitsi, joka avaisi vanhempien silmiä
lukemisen tärkeyden suhteen: että lukeminen on taito, joka on
elintärkeä ja että siihen kannattaa satsata.
Opetushallituksessa Pia Lumme kuitenkin otti ideasta kopin: Tehdään
sellainen! Järjestetään Lukutreenit!
Niinpä kesän ajan mietimme, miten moinen kannattaisi tehdä ja keräsimme
mitä mainioimman treeniporukan, Akun, Aavan, Annin, Juhon ja tietenkin
juontajamme Rasmuksen. Porukka on pääosin Kaarinasta, Turun vierestä.
Saimme myös Kaarinan kirjaston käyttöömme – tässä ja monessa muussa
meillä oli apuna kirjaston kirjavinkkari Anu Lehtonen-Sonkki.
Anton Lipasti vastasi ohjauksesta, animaatioista ja leikkauksesta.
Joni Pietiläinen hoiti äänet.
Käsikirjoitin viisi kymmenminuuttista jaksoa, joista jokainen käsittelee
eri kirjallisuuden genreä. On kauhua, huumoria, sarjakuvaa, fantasiaa ja
tietokirjoja. Lapsiraatimme luki aina kutakin jaksoa varten yhden kirjan
ja sitä sitten yhdessä ihmeteltiin ja analysoitiin. Jokaisessa jaksossa
on mukana myös kyseisen genren kirjailijan haastattelu.
Toiveemme on, että Lukutreenejä voisi katsoa joko ihan itsekseen kotona,
tai sitten suuremmalla porukalla koulussa. Jaksot voisivat innostaa
käymään kirjastossa ja hakemaan sen saman kirjan, jota käsitellään – tai
sitten jonkin muun: samahan se mitä lukee, kunhan lukee!
Lukutreenien ajatuksena on myös, että lukeminen voi olla sosiaalista
puuhaa, jota voi tehdä yhdessä ja josta syntyvät elämykset voi jakaa!
Lukemisiin!
Roope Lipasti
Näin syntyivät Lukutreenit
Vastaa